Annetaan kaikkien tunteiden kukkia!

Aivo Q & A- kampanjaan on putkahtanut paljon kysymyksiä tunteisiin liittyen. Onko totta, että tunteet syntyy aivoissa? Miksi joskus tunteet keulii? Onko jännittäminen aivojen häiriötila? Miksi tunteet tuntuu koko kropassa? Onko ikävistä tunteista mitään hyötyä?

Meillä Kypärätempussa on vuorossa Aivokiihdyttämö 2-kiertue tammikuussa ja tällä kertaa Kiihdyttämössä käydään juuri näihin kysymyksiin liittyviä aiheita läpi ja pohditaan esimerkiksi sitä, miksi tunteet saattavat joskus kiehua yli ja miten ne pistävät koko kropan sekaisin – vaikka lähtevät aivoista. Eli kyllä: tunteet ovat peräisin aivoista, vaikka niiden symboli on usein sydän ja vaikka ”tunteet tuntuu” ihan kaikkialla muualla kuin aivoissa. Seuraavassa pieni ote Aivokiihdyttämön sisällöstä sekä samalla vastauksia tunteisiin liittyviin kiperiin aivokysymyksiin.

Tunteet ovat mun moottori – eli myös inhottavat tunteet ovat tarpeen?

Tunteet ovat elinehto. Ne tuuppaavat meidät tekemään asioita sekä saavat meidät välttämään vaaroja, lähestymään meille tärkeitä ihmisiä tai oppimaan uusia asioita. Inhottaviltakin tuntuvat tunteet ovat tarkoitusta varten: suru rauhoittaa meidät keräämään voimia ja jännitys terästää aisteja, jotta olisimme mahdollisimman valppaina. Ilman ikävää ja kaihoisuutta emme välttämättä tietäisi, mikä meille on oikeasti tärkeää.

Mutta miksi sit jännitän ihan typerissä tilanteissa?

Tunteet ovat yksinkertaistetusti aivojen lähettämiä kemiallisia viestejä kropalle toimia tilanteissa niihin sopivilla tavoilla. Jännityskin on tunne, joka on tarpeen monissa tilanteissa, jotta voisit toimia tehokkaasti ja olla mahdollisimman valpas – ainakaan sinua ei jännittyneenä nukuta kesken tärkeän esitelmän! Joskus käy kuitenkin niin, että tunteet vievät meitä kuin pässiä narussa ja on kuin koko keho olisi tunteiden vallassa: kädet tärisevät, hengitys tihenee, hikeä pukkaa, sydän hakkaa ja mahassa kiertää, sanatkin unohtuvat ja naama on väritykseltään paloauto. Kaikkea tätä saattaa tapahtua juuri sellaisena hetkenä, kun pitäisi olla terävänä yleisön edessä tai läpäistä tärkeä koe. Miksi ihmeessä aivot asettavat meidät tällaiseen kiipeliin, niidenhän pitäisi olla fiksun toiminnan kehto?!

Aivokiihdyttämössä puhumme aivojen toimintaa yksinkertaistaen aivojen yrityksestä, josta löytyy ”yläkerran tyyppejä ja alakerran tyyppejä”. On hermosoluja aivojen ylemmissä kerroksissa, jotka vastaavat muun muassa tilannetajusta, oikean ja väärän pohdiskelusta, ongelmanratkaisusta ja suunnittelusta. Alemmista kerroksista löytyy hermosoluja, jotka vastaavat puolestaan hengissä selviämisen perustarpeista, hälytystiloista, nukkumisesta ja sen sellaisesta peruskaurasta, jota emme usein huomaa ajatella. Huomaat varmaan, miten merkittävä ero näillä tehtävillä on: aivojen kuorikerros vastaa järkeilystä ja meille ihmisille tyypillisestä vaativasta ajattelutyöstä, kun taas alemmat kerrokset pitävät meidät hengissä ja varmistavat, että voimme pikaisesti reagoida tilanteisiin.

Aivojen kerrokset toimivat yleensä hienosti yhteistyössä. Aivojen kuorikerros arvioi ja kontrolloi toimintaa syvempien kerrosten tietojen perusteella. Silloin kun yhteistyö toimii, osaamme reagoida sopivasti – voimme pelätä pimeää, mutta tiedämme järkeistäen, että komero ei ole vaarallinen tai että sängyn alla ei ole mörköä. Voimme olla kiukkuisia, mutta tiedämme, ettei kannata lyödä, koska siitä ei seuraa mitään hyvää. Voimme olla pähkähullunkreisirakastuneita mutta muistamme silti syödä, koska se on järkevää. Voimme nälkäisenä kiukustua ylenpalttisesti, jos lempikarkkia ei saa kaupasta, mutta tajuamme, että kaupan lattialle heittäytyminen on ylireagointi tilanteeseen. Emme laukaise vihaisia kommentteja toiselle henkilölle (vaikka ne pyörivät kielen päällä), sillä järki usein vaientaa sanat ja ehdimme miettiä seurauksia.

Miksi mun tunteet tuntuu koko kropassa?

Joskus käy kuitenkin niin, että yhteistyö kerrosten välillä ei pelitäkään: aivojen alempi kerros pelailee varman päälle ja nostaa koko kropan hälytystilaa – ihan vain varmuuden vuoksi. Aivot eivät erottele, onko edessä oleva uhka todellinen tiikeri vai vaaraton joukko yleisöä kuuntelemassa puhettasi. Aivoille tilanne voi olla yhtä lailla uhkaava ja näissä tilanteissa alempien kerrosten tyypit ovat äärimmäisen valppaina: ne nostavat metelin eli pistävät hälytysjärjestelmän sireenit soimaan. Silloin aivoista lähtee kemiallisia viestejä muualle kehoon, jotta voisit valmistautua kohtaamaan mahdollisen uhan tai paeta siltä. Koko kropassa siis tuntuu ja niin pitääkin – olethan valmistautumassa pikkurilliä myöten taisteluun vastustajan kanssa (joka tässä tapauksessa on vain harmiton yleisö, mutta aivoillesi torahampain varustettu sellainen).

Ja kun tunteet keulii, se on ihan normaalia?

Tunteet siis keulivat silloin, kun aivojen järkeilevä kuorikerros on alakynnessä ja se eläimellisempi osasto alakerrassa vie. Tästä hyvänä esimerkkinä tunnekuohut teini-ikäisillä, joilla etuaivojen kuorikerros ei ole vielä kehittynyt tarpeeksi kontrolloidakseen tehokkaasti tunnekuohuja, mutta tunnekeskus syvemmällä aivoissa on sen sijaan kehityksessä askeleen edellä. Tunteet siis keulivat perustellusti – nehän ovat aivoissa aikataulussa edellä! Tunteiden vyöryminen yli laidan ja siitä seuraavat ylireagoinnit vähenevät, mitä pidemmälle aivojen kuorikerrokset kehittyvät.

Eli olen siis tunteiden vietävänä 24/7 enkä voi asialle mitään? Terveisin Niilo 14 vee.

No hei, ei tilanne ole näin synkkä, vaikka tunteet ovatkin välillä aika kimurantti kaveri. Kannattaa muistaa, että tunteiden täydelliseen hallintaan ei kykene kukaan, niiden on parempi antaa tulla ja mennä. Tunteet ovat osa jokaista päivää, koko elämän ajan, eikä niitä ole tarkoituskaan hallita, hillitä tai peitellä täydellisesti. Esimerkiksi jännittäminen ja hermoilu kertovat siitä, että aivojen omat tuikitärkeät järjestelmät pelittää – pelittävät hieman turhankin aktiivisesti, mutta pelittävät. Ilman näitä järjestelmiä voisi olla mahdotonta selvitä. Kun jännittämisen tai kiukun tunteet vyöryvät yli hyökyaallon tavoin, voit kuitenkin vetää syvään henkeä ja herätellä niitä omia ”yläkerran tyyppejä”: ollaanko aivojen ylemmissä kerroksissa hereillä ja mitäpä jos nyt tilannetta hieman arvioisi uudelleen, onko tilanne todella tämän kaiken kiukun, kauhun, ahdistuksen tai synkistelyn arvoinen? Mitä pahimmillaan voi sattua – ja entä sitten? Kannattaako mun nyt räyhätä, vai olisko jotain vaihtoehtoa? Tilannetaju-Taru tai Rauhoittava-Rane ovat ehkä jääneet nyt alakerran Kiukku-Kaken tai Paniikki-Peten jalkoihin, mutta voit aina tökkiä näitä tyyppejä hereille.

Tunteikasta tiistaita kaikille aivojen rakastajille!