Tarjan stoori

Kokemustoimijat ovat Tee kypärätemppu -hankkeen vierailevia tähtiä. He kiertävät hankkeen mukana pilottiluokissa kertomassa oman vammautumistarinansa ja muistuttavat omalla esimerkillään miksi kypärän käyttö pyöräillessä on niin tärkeää. Pyysimme kokemustoimijoitamme esittelemään itsensä blogissamme, jotta tekin saatte tutustua näihin huikeisiin suunnannäyttäjiin heidän tarinoidensa kautta. Seuraavassa esittäytyy ihana ja pirtsakka Tarjamme:

Kuka olet?

Olen Tarja, kuopiolainen ammatillisen oppilaitoksen ope, joka joutui jäämään työstään eläkkeelle kuutisen vuotta sitten tapahtuneen onnettomuuden jälkeen.

Millainen on vammautumistarinasi?

Vammautumiseni tapahtui paluumatkalla töistä, kun isossa alamäessä olen kaatunut polkupyörällä ja ilmeisesti lentänyt pyörän ohjaustangon yli asfalttiin. Kypärää minulla ei ollut. Muistikuvia onnettomuudesta, eikä sitä seuraavasta kolmen kuukauden ajanjaksosta minulla ei ole. Minut toimitettiin ambulanssilla Kuopion yliopistolliselle sairaalalle ja teho-osastolla minua hoidettiin noin viikko ja sen jälkeen vielä neurologian osastolla. Solisluun, kalloluiden ja poskiluiden murtumien lisäksi diagnoosiksi tuli vaikea aivovamma.

Sopeutuminen vammaisen eloon on ollut minulle hyvin vaikeaa, varsinkin alussa. Luonteeltani olen aina ollut ulospäin suuntautunut ja kiinnostunut monista asioista. Minulla on iso ystäväpiiri ja sosiaalinen elämäni on aina ollut vilkasta. Vammauduttuani olen joutunut karsimaan monia mielenkiintoisia menoja ja tapaamisia, koska väsymys korostuu aina, jos ihmisiä on koolla enemmän kuin kaksi. Ihmeellisesti kuntoutus ja aikakin auttavat ja vähitellen olen oppinut toimimaan nykyisten voimieni ja rajoitteideni kanssa. Tosin toisinaan ylilyöntejä edelleen tapahtuu ja niistä joudun maksamaan kovan hinnan päänsärkykohtauksilla, jotka lamaannuttavat toiminnan muutamaksi päiväksi kokonaan. Pyrin muistamaan positiivisesti sen, että sairaalassa lääkäreiden ennusteet ovat alkuvaiheessa olleet erittäin paljon synkemmät kuin mitä ajan kanssa on selvinnyt. Pystyn edelleen puhumaan, liikkumaan, matkustamaan ja nauramaan, ja ystävät ovat säilyneet kannustamassa ja tukemassa minua. Elämässä on edelleen hyviä ja mukavia hetkiä, vaikka aivovamma ja kivut rajoitteita tuovatkin.

 

Mitä toivoisit, että voisit välittää oman tarinasi kautta? Mitä muut voisivat oppia siitä?

Toivoisin, että tarinani saisi ihmiset ajattelemaan kuinka pienellä teolla, kypärän käytöllä, voi pelastaa henkensä ja säästyä siltä, joka minulle on nyt arkipäivää. Eli haluan muistuttaa, että jos polkupyörällä kaatuu, seurauksena voi todellakin olla myös muuta kuin haava polveen, kuten minä olin aiemmin ajatellut. Tiedän, että ystäväni, jotka ovat käyneet minua katsomassa sairaalassa ovat sieltä suoraan menneet kypäräostoksille, koska näky, jonka he sairaalassa kohtasivat ei ollut kaunis. Jotkut heistä jopa kävelivät sänkyni ohi ja ihmettelivät ”missä Tarja on”. Kasvoni olivat niin turvonneet ja mustelmilla, että ystäväni eivät aluksi tunnistaneet minua. Tietysti myös erilaiset hoitotarvikkeet, letkut, johdot ja mittarit sekä minun hiljainen, poissaoleva olemukseni kummastuttivat heitä.

 

Miksi olet lähtenyt Tee kypärätemppu -hankkeen kokemustoimijaksi?

Kokemustoimijaksi halusin Tee kypärätemppu -hankkeeseen siksi, että saisin omilla kokemuksillani oppilaat vakuutettua kypärän käytön tarpeellisuudesta. Jo muutamissa keskusteluissa nelosluokkalaisten kanssa olen huomannut, että heidän asenteensa kypärän käyttöön onkin hyvä, mutta he ihmettelevät sitä kuinka paljon aikuiset pyöräilevät hiukset hulmuten ilman kypärää. Siinä onkin tehtävää, että koululaisten asenne pysyy jatkossakin kypärämyönteisenä. Mahdollisesti he voivat muokata myös vanhempien ajatuksia ja saada kypärän käytön normaaliksi rutiiniksi samoin kuin esimerkiksi turvavyön kiinnittäminen on autoilemaan lähdettäessä.

Terveisin,

Tarja